tiistai 30. kesäkuuta 2015

Fiiliksiä töistä ja niiden lopettamisesta

Oon viime aikoina miettinyt aika paljon taas sitä, että mitähän mun tällä mun elämällä oikein pitäisi tehdä, siis duuni/uramielessä erityisesti. Lisäksi on tullut jonkin verran pohdiskeltua sitä, että miltä tämä mun mahdollisesti jopa parin vuoden tauko työelämästä tulee näyttämään muille. Tässä siis taas vähän diipimpää ajatustenvirtaa - kuvat on My Green Bagin kanssa keväällä tekemästäni photoshootista!
 
 
Kulunut vuosi työelämässä on saanut ajattelemaan kaikenlaista. Oon alkanut huomaamaan selkeämmin omia heikkouksia ja vahvuuksia, ja pikkuhiljaa keräämään ajatusta yhteen siitä, että millaista työtä mä eniten oikeastaan haluaisin tehdä. Sellaista, jossa ultimaalisesti yhdistyisi omat kyvyt, intohimo ja mielekkyys. Olen aina tähdännyt, ja tähtään ehdottomasti edelleen eniten siihen, että nautin työstäni. Se on niin iso osa elämää.
  
Yksi asia, minkä oon erityisesti viimeviikkoina pannut merkille, on työilmapiirin vaikutus: Mä ehdottomasti nautin sekä saan energiaa ja hyvää oloa mukavasta työympäristöstä. Tykkään siitä, että saan rauhaisasti tehdä töitä kotoa käsin freelancerina, mutta myös siitä, että ympärillä on elämää, kuten kakkos-työpaikassani yrityshautumolla oli. Huomasin paikan respassa työskennellessä, että puolet päivästä meni usein hymyillessä, kun tuli koko ajan moikkailtua ja vaihdeltua kuulumisia tuttujen tyyppien kanssa. Avustin paikassa paria kymmentä erilaista start-uppia, ja jotenkin mulla oli aina töissä niin hyvä olla ja tuntui, että musta tykätään. Oli rento meininki, vapaa pukukoodi ja mukavat pomot, eikä homma koskaan ollut vakavaa tai tylsää. Mun viimeinen vuoro oli viime torstaina, ja lähtiessä oli haikea mutta onnellinen olo. Miten mahtava tsägä mulla kävi, kun sain niin kivan työn päähommani Elvis & Kressen ohelle! Mielettömiä työpaikkoja, kumpikin.
 
Kulunut vuosi työelämässä/freelancerina on myös opettanut omasta työkyvystä ja mieltymyksistä paljon. Huomaan mm. haluavani kirjoittaa, kuvata, dokumentoida yhä enemmän; nautin kaikenlaisen sisällön tuottamisesta. Lisäksi haluan jakaa omia kokemuksia - siksihän yhä kirjoitan blogia. Tuun onnelliseksi jos pystyn inspiroimaan muita kokeilemaan jotain mistä itse nautin.
 
 
Hyvin paljon on vieläkin auki, ja saa ollakin. Tuleeko musta työnarkkari-uranainen, vai olisinko onnellisempi jos ottaisinkin rennommin? Löydänkö ikinä sellaista juttua joka voisi työllistää ja haastaa mua loppuelämäni? Olisiko musta yrittäjäksi? Milloin pitää alkaa stressata siitä, ettei eläkesäästöjä ole vielä aloitettu? Varmaa on tällä hetkellä vain se, että kun aikanaan töihin palaan, haluan työn joka tuntuu hyvältä. Se voi olla samantapainen kuin aiempani, koska näistä niin paljon tykkäsin, tai jotain ihan muuta. Uskon, että mulla tulee olemaan elämäni aikana hyvin erilaisia työpaikkoja. Ultimaalisesti haluan tietysti edelleen matkustaa niin paljon elämässäni kuin vain pystyn, joten olisi mahtavaa, jos edes jollain tapaa saisin sen yhdistettyä uraan.
 
Välillä pohdin jo etukäteen sitä, että miten tämä mun pieni katoamistemppu työelämästä tulee vaikuttamaan omiin työkuvioihin jatkossa. Jotenkin tuntuu, että kun kertoo jättävänsä työt joksikin aikaa, koetaan se usein jonkinlaisena vastuuntunnottomuutena, oli vaihtokauppana mikä hyvänsä. Mä kuitenkin toivon, että mun tekemiseni kuvastaisi aina tahdonlujuutta, päämäärien tavoittelua sekä uskoa omaan juttuun, teki ne cv:seen palkkatyön kohdalle vaon tai ei :) Just nyt on hyvä ottaa pieni paussi ja tehdä jotain erilaista.
 
Psst! Aiheeseen liittyen, luin jokin aika sitten mielestäni todella hyvän kirjoituksen otsikolla Finding your place in the Purpose Economy. Siinä puhutaan mm. siitä, kuinka oman työn tarkoituksellisuus on tärkeää, ja miten sitä omaa juttua voi lähteä etsimään. Lämmin suositus kirjoitukselle, vaikka onkin aika pitkä! Jutussa käytetty simppeli Venn-diagrammi summaa homman aika hyvin: Mitä rakastat? Missä olet hyvä? Mistä voit saada palkkaa? Mitä maailma tarvitsee? Siinä on paljon ajateltavaa.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

London to Australia.

Mua jännittää aika tavattomasti vihdoin kertoa mun seuraavasta, ihan pian starttaavasta uudesta elämänvaiheestani täällä blogissa. Tätä on leivottu viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan; aluksi lähdön piti olla viime lokakuussa, sitten tänä keväänä ja nyt viimein päästään nostamaan kytkintä heinäkuun alussa. Tästä on haaveiltu, tätä on jännitetty ja tätä varten on säästetty rahaa - moninkertaisesti enemmän, kuin mihinkään muuhun aiemmin. Kyseessä on myös syy siihen, miksi en ole matkannut Euroopan ulkopuolelle sitten kesän 2012 ja enemmänkin lähiseutumatkaillut. Nyt ollaan kuitenkin niin lähellä h-hetkeä, että uskallan vihdoin sanoa parivuotisen unelmani ääneen: Minä ja Ryan lähdetään kahden viikon päästä isolle reissulle, kulkupeleinä polkupyörät, määränpäänä Australia. Me halutaan pyöräillä Australiaan.
 
Reissu starttaa 6.7 täältä Lontoosta; ensin me suunnataan satamaan ja sieltä laivalla Hollantiin, josta lähdetään ylittämään Eurooppaa. Muita deadlineja meillä ei tällä hetkellä ole, paitsi Outlook -festarit Kroatiassa, joille pitäisi ehtiä syyskuun alkuun mennessä. Muuten reissu saakin kestää: kun duunit ja kämppä on irtisanottu, voidaan me olla matkassa niin kauan kuin rahaa ja intoa riittää. Näillä näkymin todennäköisimmin noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen me varmaan jäädään Australiaan töihin vuodeksi, kunhan nyt ensin sinne saakka päästään ja Working Holiday työviisumin kanssa natsaisi.

 
Ironisesti lähdön jo häämöttäessä, mulla on taas vaihteeksi joku Lontoo-rakkauskausi päällä. Katselen kaikkea kuin sellaisten vaaleanpunaisten lasien läpi: kaikki on niin hyvin ja Lontoo ihana paikka asua. Lontoon jättämisen järkevyydenhän moni varmaan kyseenalaistaakin: miksi ihmeessä jättää kiva koti ja mahtava asuinalue, ja ryhtyä kodittomaksi? Miksi lähteä sivistyksen parista luonnon helmaan, kaiken armoille? Miksi jättää työt, kaverit ja kaikin puolin jees elämä taakse kaupungissa, jossa elämisestä niin moni haaveilee? Onko tässä mitään järkeä?
 
En tiedä. Mutta sen tiedän, että jos jään mukavuusalueelleeni, jää paljon kokematta. Tiedän myös, etten vielä toistaiseksi ole katunut mitään tekemääni. Sen sijaan kadun kyllä muutamaa juttua, jonka olen aikanaan jättänyt tekemättä. Mun mielestä unelmia ei ikinä pidä siirtää. Ei meillä kellään pitäisi olla varaa jättää haaveitaan toteuttamatta, jos siihen on hyvä tilaisuus - uutta ei aina tule. Nyt mulla on koulut tähän hätään käyty, rahaa säästetty ja "urani" on hädin tuskin alkanut. Mulla on vapaus; ei lapsia, lemmikkejä tai asuntolainaa - toisin kuin ehkä muutaman vuoden päästä. On vain tuo toinen puoliskoni, jolla on sama haave. Ja tärkeimpänä se palava halu ja tunne, että mun pitää lähteä ja tehdä tää just nyt. Tai edes yrittää. Ensimmäisen tatuointini hengessä: Miksi ei?
 
Yksi juttu vielä: Tämä reissu tehdään itseä varten, ja siksi pidätänkin oikeuden muuttaa suunnitelmia milloin vain jos näin halutaan tehdä. Voi hyvin olla että syystä tai toisesta jäädään puoleen matkaan tai päädytään lastaamaan pyörämme juniin aika ajoin. On mahdollista että suunnitelmat tekee täyskäännöksen, jos tätä maailmaa ja tiettyjä epävakaampia aluieita järistellään oikein kunnolla. Ehkä lennetäänkin fillaroimaan jonnekin ihan muualle kesken kaiken. Englantiin tuskin kuitenkaan ollaan vähään aikaan palaamassa, kävi miten kävi. Sehän tässä jännittävintä onkin, ettei tiedä mitä  tulee tapahtumaan, kenet tavataan ja minne me lopulta päädytään. Matkan tarkoitus ei ole määränpää, vain seikkailu itsessään.
 
Lontoo-postaukset tulee siis pian päättymään, mutta toivon, että te seuraatte mua innolla uuteen elämänvaiheeseeni. Blogijutut on jääneet aivan liian viimetippaan, enkä vielä olekaan ihan varma että miten ja minne kirjoittelen matkalta. Ehkä tänne, mutta luultavasti myös jonnekin muualle. Kerron tästä ja mahdollisesta uudesta blogista lähipäivinä lisää, kunhan saan kaiken järjesteltyä :)
 
Iik, nyt siitä tuli blogi-virallista.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lontoon parhaat

Mulla on vain vajaa kolme viikkoa jäljellä Lontoolaisena. Haluaisinkin nyt jakaa muutaman viimehetken Lontoo-vinkin, koska uskaltaisin väittää olevani aika hyvin perillä siitä, missä täällä kannattaa napata purtavaa tai viettää iltaa. Vinkkini tosin sijoittuu enimmäkseen Itä-Lontoon alueelle, mutta on tässä muutama muukin ehdotus! Ja uskokaa kun sanon, että jokainen suosituksista tulee suoraan sydämestä - monissa näistä olen viihtynyt kerta toisensa jälkeen, ja siksi niitä uskallankin melko suurella luottamuksella kehua. Joten pidemmittä puheitta, tässä mun Lontoon lempparit:

Ravintoloita

Floyds (Shacklewell) viihtyisään illanviettoon huippuruoan parissa, Wahaca (Southbank etc.) mutkattomaan mutta maukkaaseen meksikolaiseen "pikaruokaan", The Bird (Shoreditch) free-range kanavohveleihin, E Pellicci (Bethnal Green) kotitekoiseen italialaiseen lohturuokaan pikkurahalla, Dishoom (Shoreditch, Kings Cross) trendikkääseen intialaiseen ja cocktaileihin itä-Lontoon twistillä, The Japanese Canteen (Bethnal Green) idän herkkuihin, Vantra Vitao (Oxford Street) maukkaaseen ja monimuotoiseen suoperfood-buffettiin, The Approach Tavern (Bethnal Green) loistavaan pubiruokaan ja SushiSamba (Liverpool Street) melko hinnakkaaseen mutta sen arvoiseen japanilais-brasilialaiseen fusion-ruokailukokemukseen.  


Pikaruokaa

Smack Deli (Oxford Street) mielettömiin hummeri-hodareihin, Voodoo Rays (Dalston) öisiin pitsa-slaisseihin ja vierekkäin Brick Lanella sijaitsevat maineikkaat Bagel Bake ja Bagel Shop superedulliseen mutta hyvään bagelmättöön.


Kahviloita
 
Fingers Crossed (Shacklewell) taivaallisen hyviin aamiaisiin, brunsseihin ja lounaisiin, Vintage Emporium (Bacon Street) kodikkaan lämpöisiin kahvitteluhetkiin, Look mum no hands! (Old Street/Hackney) fillarikansan lounas/kahvitaukoihin, Kahaila (Brick Lane) unelmahyviin kakkupaloihin, Hackney Bureau (Mare Street) alusta asti tehtyihin brunsseihin ja aamiaisiin ja Cafe 1001 (Brick Lane) yleiseen hengailuun.


Baareja & Pubeja

Dalston Rooftop Park (Dalston) kattoterassikeleille, Passing Clouds (Haggerston) maailmanmusiikkiin, rentoon menoon ja reggae jammaus-sessioihin, Number90 (Hackney Wick) "muutamille" erityisesti kesällä, The Sun Tavern (Bethnal Green) loistaviin drinkkeihin ja paikallisiin hanajuomiin, Ruby's (Dalston) maailman parhaisiin cocktaileihin, Pub on the Park (London Fields) terdehengailuun, The Ridley Road Market Bar (Dalston) rentoihin bileisiin, The Prospect of Whitby (Wapping) peri-englantilaiseen historialliseen pubeiluun ja hyvään ruokaan, Bussey Building (Peckham) erilaisiin musiikkitapahtumiin ja Netil 360 (London Fields) kattoterassibailuihin.


Klubeja

Lightbox (Vauxhall) aamutuntien kreisibailaukseen, uusi tulokas Steelyard (City) tech-house reiveihin, Fabric (Farringdon) Lontoon ehkä parhaaseen soundsystemiin ja house-musiikkiin, Corsica Studios (Elephant & Castle) ug-bileisiin, jotka jatkuvat sunnuntaihin aina kolmeen iltapäivällä ja Oval Space (Cambridge Heath) tekno-bailaukseen ja erilaisiin tapahtumiin.


Tapahtumia/markkinoita

Street Feast (Dalston+muualla) tunnelmalliseen ja kuhisevaan illanviettoon kera toinen toistaan houkuttelevempien katuruokakojujen, Brixton Village Market (Brixton) karibialaisiin ja maailman makuihin, Netil Market (Hackney) rentoon kesähengailuun, Night Tales (Old Street) talvikarkeloihin kera lämpimien juomien, Broadway Market (London Fields) ruokakokeiluihin ja kesäiseen hengaukseen, Fairground (Haggerston) iltoihin hyvän katuruoan, juoman ja musiikin parissa, Borough Market (London Bridge) Lontoon kuuluisimpiin ruokamarkkinoihin ja Village Green Market (Hackney Downs) kiireettömään sunnuntai-päivään.

 
Listasta varmaan unohtui paljon - ja uusia lemppareita löytyy koko ajan! Sehän Lontoossa juuri niin mahtavaa onkin. Aina, siis ihan joka ikinen päivä voi löytää jotain uutta ja mahtavaa. Usein vielä ihan nurkan takaa :) Klisee, tiedän. Mutta niin totta!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Aikamatka

Mun lento takaisin Lontooseen lähtee vajaan tunnin päästä. Vähän sekalaisin fiiliksin istun täällä Helsinki-Vantaalla, matkalla yhdestä kodista toiseen. Kymmeneen päivään Suomessa mahtui paljon kaikenlaista. Kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen - sain pitkän polkan ja terveemmän kuontalon. Kävin kasvohoidossa joka syväpuhdisti ja tasoitti teini-iässä elävää ihoani. Hoidatutin hampaat ja loputkin viisaudenhampaat vedettiin pois. Operaatio oli vaikea, ja kokonaisen tunnin kestänyt ala-viisurin irroitus päättyi kyyneliin. Nyt viikon jälkeen, on suu yhä kipeä, mutta aika hyvin jo parantunut.
 
Parasta oli päästä näkemään paljon sukulaisia ja kavereita. Vaihtamaan kuulumisia ja räkättämään samoille vanhoille jutuille. Kävin Turussa, Hämeenlinnassa sekä Mummini mökillä, missä vierailu on aina kuin matka ajassa taaksepäin; mökki on täynnä vanhoja kiehtovia esineitä ja muistoja omasta lapsuudesta. Mökkikirjoista löytyi ihania kuvia lukuisista siellä vietetyistä kesistä vauvana ja lapsena. Tuli niitä katsellessa ajateltua, että kunpa tälläkin kertaa olisi ollut aikaa vain rauhoittua ja olla, ilman kaikkea järjesteltävää, suukipuja ja muuta. Suomen kesässä on vaan sitä jotain.


Mökki-kirjan kuvissa minä ja kaksoisveljeni.

Hei hei Suomi, tulee ikävä!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Puoli vuosikymmentä ulkosuomalaisena

Ootte varmaan huomanneet, että mä tykkään erilaisista vuosipäivistä: yleensä noteeraan tavalla tai toisella sen, milloin mistäkin mulle merkityksellisestä asiasta on kulunut yksi, kolme tai viisi vuotta. Tänäänkin on yksi sellainen päivä, nimittäin tänään mulla tulee täyteen viisi vuotta ulkosuomalaisena. Tai siis tasan neljä vuotta sitten mä jätin Suomen toistamiseen läksiessäni Ranskan kautta Britanniaan, ja lukio-iältä mulla on plakkarissa päivää vaille 12 kuukautta Australiassa. Näistä reippaasti pitkä-aikaisinta lokaatiotani Lontoota olen kutsunut kodikseni nyt reilut 3 vuotta ja 8 kuukautta.

Puoli vuosikymmentä ulkomailla on mulle eräänlainen, tärkeä virstapylväs. Se tarkoittaa mulle sitä, että mä pärjään ja uskallan. Tiedän, ettei mun reviiri rajoitu vain tuttuun ja turvalliseen. Uskallan toteuttaa unelmiani. Tiedän voivani löytää uusia ystäviä mistä vain. Osaan elää osana erilaista kulttuuria, sopeutua ja nauttia tunteesta saada tehdä se uudestaan ja uudestaan. Uuteen maahan muutto antaa kikseja ja tekee arjesta erilaista - se on osa mua.

Mulle ulkomailla asuminen on aika nuoresta ollut eräänlainen kutsumus ja se lähti aina omasta halustani, jota perheeni onneksi ymmärsi ja tuki. En sano että elämä on yhtään vaikeampaa, hienompaa tai erityisempää Suomen rajojen ulkopuolella kuin sen sisällä, mutta mulle se vaan sopii. Olen asunut muilla mailla suurimman osan aikuisiästäni, enkä enää tiedä kuka olisin, jos en olisi asunut. Suomesta on tullut mulle tuttu vieras maa: en enää tiedä paljoa Suomen populaarikulttuurista, politiikasta tai muustakaan. Enkä tosin juuri mitään tiedä Englanninkaan vastaavista, kun televisiota ei ole eikä politiikka hirveästi innosta..

Erityisen iloinen mä olen siitä, että oon aina sopeutunut tosi hyvin muuttaessani uuteen maahan. Australian elämäntyyliä rakastin heti saapumisesta lähtien, ja Pariisin lähiökin oli lyhyen aikaa mahtava asuinpaikka, vaikka olin ranskankielessä aluksi aivan surkea ja parin kuukauden jalkeenkin vain kohtalainen. Lontooseen mä Ranskan jälkeen yksinkertaisesti vain tunnuin kuuluvani. Mulla on aina ollut todella hyvä olla, enkä ole kokenut koskaan kovaa koti-ikävää. Siitä kiitos sille vahvalle tunteelle, että mä oon aina ollut oikealla tiellä, minne lähdinkin. Etäisyys juuriin on ok, koska tiedän, ettei ne juuret sieltä minnekään katoa.

Viisi vuotta on pitkä aika, ja totuuden nimissä siihen on mahtunut myös huonompia fiiliksiä. Olen välillä tuntenut turhautumusta kulttuurieroihin ja kokenut ettei mua ymmärretä, tai hetkellisesti pelännyt, ettei asiat hoidukaan niin kuin olin ajatellut. Joskus kyse on ollut ihan pikkujutuista, erityisherkkä kun olen. Muistan aina ensimmäisen iltani Ranskassa tasan neljä vuotta sitten, kun mulle lennolla tutuksi tulleet tyypit sijoitettiinkin eri Disney-asuntolaan kuin mut ja omaan pieneen kämppääni saapuessa kävikin ilmi, ettei mulla ollut vielä kämppistä. Paikalta löytyivät vain ruskea nukkavieru neule ja heppajuliste, enkä edes kunnolla ymmärtänyt kieltä koko paikassa. Silloin tunsin itseni tosi yksinäiseksi ja itkuhan siinä pääsi. Hetken oikeasti tuntui, että koko kesä olisi menossa pilalle. Sitten muistin, kuinka olin taistellut työpaikasta, kuinka olin kuukausia haaveillut Pariisin kesäöistä. Keräsin itseni, poimin bussiaikataulun respasta ja laitoin tekstarin muille: tavataan ostarilla. Parin päivän päästä sain kämppiksen, tutustuin mitä parhaimpiin tyyppeihin naapurissa ja kesä oli yksi parhaistani.

Välillä mietin, että missä tulen asumaan vähän vanhempana. Entä missä seuraavaksi? Palaanko ikinä Suomeen? En tiedä. Rakastan Helsinkiä, ja uskon joskus haluavani viettää kesän stadilaisena. Rakastan myös Lontoota, ja vaikka asuntojen ja vuokrien hinnat aika karuja kaupungissa onkin, on hyvin mahdollista, että palaan vielä Lontooseenkin asumaan. Mulla on kuitenkin koulutus ja pohja aikuiselämälle Briteissä, ja se on kielen, sijainnin ja lentoyhteyksiensä kannalta aika ideaali paikka asua. Brighton on tällä hetkellä varmasti Lontoon kovin haastaja jos ja kun me Britteihin palataan, sillä sekin on paikka, jossa tahtoisin ehdottomasti joskus asua. Itseasiassa voisin kuvitella itseni niin moneen paikkaan - edeltä mainittujen lisäksi haaveilen asuvani vielä joskus mm. New Yorkissa, jossain päin Californiaa, Berliinissä sekä Melbournessa.

Mutta tänään mua ei houkuta mikään ylläolevista - tänään mä juhlistan viisi-vuotista taivaltani ulkkiksena, kotoisasti rakkaassa Suomessa. Vihdoin tuntuu kesältä ja saa tuntuakin. Mä olen suomalainen, ulkosuomalainen, mamu ja lontoolainen, ja hemmetin ylpeä jokaisesta :)
 

Kuvituksena sekalaisia kuvia Ausseista ja Ranskasta. Jätetään Britannia-muistelot kuun loppuun!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pyöräkaupalla

Vaikka kotiosoite on muuttunut, vakkaria pyöräkauppaa ei ihan niin vain jätetä - mä käyn yhä reilun kahden mailin päässä vanhassa lempparissa, Hackney Peddlerissä fiksaamassa pyöriä. Paikka sijaitsee Hackney Downs Studioilla, Amhurst Terracella, missä on kivasti tilaa istua ja värkätä pyörän kanssa, kera koko kaupan työkalu-arsenaalin. Tykkään siitä, että paikalla on rento fiilis ja saa pyörämekaanikoilta helppiä, jos on kysyttävää. Ja voi pitää lounastaukoa ihanassa Fingers Crossed-kahvilassa tai istahtaa Crate -siiderilasilliselle meidän entiseen lähipubiin Hand of Gloryyn - aivan kuten tehtiin reilu viikko sitten lauantaina, kun oltiin vanhalla kotiseudulla fiksaamassa mun uudesta pyörästä vähän reissu-kuntoisempaa. Lokarit tosin asensi mekanikko, mutta kaikki muu oli tarpeeksi helppoa itse tehtäväksi. Tässä vähän ennen ja jälkeen kuvia pyöräkaupalta.


Ylemmässä kuvassa siis mun vaalea ratsu nykyisessä kondiksessaan, melkein koko komeudessaan. Brooksin nahkainen satula ja bmx-tyyliset muovi-polkimet oli jo lisätty aiemmin, mutta nyt saatiin asennettua myös lokarit, tarakka, jalka ja pullotelineet. Lisäksi jossain vaiheessa meidän on tarkoitus ottaa paksummat, raffimmat renkaat alle, siksi lokareilla on väljyyttä.

Ja mikäli siellä nyt pohdiskellaan, että miksi pyörää varustetaan reissukuntoon, niin kyllä, arvasitte oikein. Heinäkuun alussa starttaavaan reissuun lähdetään pyörien kanssa, pyörillä. Tästä lisää ihan pian!

Ps. Kivaa kesäkuun alkua! Minä fiilailen alkukesää nyt seuraavat kymmenen päivää Suomessa. Vähän märkää, muuten jees.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...