keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Surly Long Haul Trucker

Tein toissapäivänä elämäni toistaiseksi suurimman hankinnan! Joillekin se olisi ehkä tässä iässä auto, jollekin ahkerasti säästäneelle jopa ensimmäinen oma asunto - omalla kohdallani se on Surly Long Haul Trucker.

Kuvassa pyörä, joka on ollut kiikarissa enemmän tai vähemmän vuoden ajan. Jo viime keväällä vihjasinkin perheelle, että kesän valmistujaislahjana voisi lihottaa pankkitiliä vähän uutta pyörää varten. Nyt tammikuussa sen pärähdettyä perinteisiin tammialeihin, lähti tilaus sopivan koon varmistuttua viimein vetämään. Alennuksia kannatti odottaa, sillä näin tippui lähtöhinnasta reilu pari sataa pois - ja lähtöhintahan on tässä masentavassa vaihtokurssissa huimat 1500 euroa (1150 puntaa). Mutta hei, tämä on suurimmaksi osaksi valmistujaislahja ;)
 
Kooksi valikoitui 46 sentin runko 26 tuuman pyörillä, mikä sopii 160 - 165cm pitkille. Koot aiheutti mulle aluksi päänvaivaa, koska olen n. 164 pitkä, mutta seuraava koko tästä hyppäsi suoraan 50 senttiin, joka oli sitten mulle just ja just liian iso. Lisäksi Lontoosta Surlyjen, varsinkin pienten kokojen löytäminen ei tosiaankaan ole helppoa, mutta eteläisessä Brixtonissa onneksi tärppäsi ja pääsin testiajamaan neljäkutosta. Se on kyllä pieni ja siro, mutta mun jalat ylsi juuri sopivasti tangon yli, ja ajoasento tuntui mukavalta. Rullailin pyörällä Brixtonin kaduilla ja kliseisesti sanottuna tuntui vain niin hemmetin oikealta.


Niin sinetöityi valinta ja hopeanhelminen pyöräkaunokainen saapuu suoraan uuteen kotiimme ens viikon alussa, jättimäisessä postipaketissa. Sitä (ja tästä käynnistyvää armotonta varuste-hifistelyä) jo malttamattomana odotellessa! Pakko myös tunnustaa, että oon myös jo alkanut pohtimaan sopivaa nimeä pyörälle. Ei mulla näköjään ikä vielä paina. Onneksi.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Get poaching.

Siitä lähtien kun maailman paras aamiais/lounaskahvila Fingers Crossed aukesi kulmallemme, on aamiaisesta tullut melkeimpä lemppariateriani. Erityinen hitti aamiaisilla on olleet uppomunat, joita olen muutaman viimekuukauden ajan tehnyt kotonakin. Ajattelinkin nyt jakaa tämän pienen helpon aamiaisvinkin: Uppomuna 101.


Monesti blogeissa valitellaan uppomunien keittämisen vaikeutta ja jaetaan mitä kummallisempia niksejä niiden onnistuneeseen valmistamiseen. Milloin tarvitaan mikroa, millon muottia, milloin muovipussia. Muutamat vippaskonstit kokeilleena rohkenen nyt kuitenkin sanoa, että ihan perinteisesti kiehuvaan veteen tipautellen syntyy helpoimmat - ja ehdottomasti parhaan makuiset uppomunat.
 
Homma menee iisisti noudattaen seuraavaa kaavaa: Vesi kiehumaan ja sekaan loraus etikkaa. Alenna lämpöä niin, että vesi porisee rauhallisesti. Riko munat yksi kerrallaan veteen, tipauttaen ne varovaisesti läheltä veden pintaa. Anna porista vielä minuutti. Ota sitten lämpö pois ja jätä munat kuumaan veteen vielä toisiksi 2-4 minuutiksi - oman maun mukaan (mä tykkään eniten 3-4 minuutin munista). Lopuksi valutetaan vesi varovaisesti pois ja nostetaan munat lautaselle. Päälle rouhitaan suola ja pippuri.


Tällä ohjeella ei yksinkertaisesti voi epäonnistua, eikä tosiaan tarvita huimia kokkaustaitoja. Nyt vaan kokeilemaan, jos homma ei vielä ole hallussa - kertokaa mulle jos onnistuu! :)

torstai 15. tammikuuta 2015

New address: London E2

Vaikka 2015 on alkanut muuten tosi kivasti, on mulla ollut koko tän tammikuun alun pieni stressi päällä yhdestä asiasta: Missä hemmetissä me asutaan ens kuusta eteenpäin, kun kotimme on myyty muille? Alkoi olla jo aikakin tehdä asialle jotain.

Niinpä me vietettiin sunnuntai-ilta Gumtreessa neljän tietokoneen voimin sopivia kämppiä raivokkaasti hakien - sitten maanantai-aamu ensin kiinnostavien asuntojen välittäjille soitellen ja sitten näytöissä ravaten. Fillaroitiin ristiin rastiin itä -ja Pohjois-Lontoota kunnes nappasi. Löytyi kaunis asunto, jota halusi kutsua kodiksi, alueelta, joka tuntui omalta ja hintaan, joka oli tarpeeksi edullinen. Istuttiin näytön jälkeen mahdolliseen tulevaan lähipubiin vaihtoehtoja puntaroimaan ja päädyttiin jatkamaan sieltä suoraan välittäjälle satalappusten kera. Onneksi oltiin kuin oltiinkin paikalla ensimmäisiä. Meidän varausmaksu ja tarjous hyväksyttiin ja vihreää valoa seuraavalle vaiheelle, luottotsekille näytettiin. Uusi koti löytyi, yhdessä päivässä.

Nyt taustatsekit on tehty ja muutkin paperityöt pitäisi olla aikalailla kunnossa, ja mikäli kaikki jatkossakin menee niin kuin pitääkin, muutetaan me uuteen kotiin kuun lopussa, muutamaa päivää ennen nykyisestä kodistamme luopumista. Kaikki näyttääkin menneen ihan hyvin, kunhan mitään ikäviä ylläreitä ei nyt tulisi. Muuttokaan ei liene mikään helvetillinen, kun yhä Itä-Lontoossa pysytään ja tällä kertaa on autokin käytössä tuota kahden ja puolen mailin muuttomatkaa varten.

Uusi kaupunginosa on Bethnal Green/Cambridge Heath, ja Hackney vaihtui vähän eteläisempään Tower Hamletsiin - vaikka asuntaan yhäkin melkein Hackneyn rajalla, eli ikävä tuskin tulee! Uusi lähipuisto on suuri kivenheiton päässä oleva Victoria Park, ja rakennuksemme aivan lähellä solisee myös Regentsin kanaali, jonka vartta voi käppäillä vartissa vaikka Broadway Marketille. Ikilemppari Brick Lanekin löytyy aika läheltä. Sijainnin lisäksi olen innoissani itse asunnosta joka on valoisa ja siisti, kylppäristä ei löydy pienintä homepilkkuakaan ja 6:n kerroksen ikkunoista on siistit näkymät. Rakennus itsessään on jättimäinen ruma kerrostalo viiskytluvulta, mutta sekin kelpaa, en ole nimittäin koskaan asunut kunnollisessa Itä-Lontoon towerblockissa!
   

Tämän kämpän löytyminen oli oikeasti ihan onni onnettomuudessa. Toki yhäkin vähän harmittaa rakkaan Shacklewellin kodin jättäminen, mutta nyt oon sentään jo innoissani tulevastakin. Niin paikan sisustaminen, uuteen ympäristöön asettuminen kuin jopa itse muuttokin kutkuttaa jo mahan pohjassa :) Asioilla taitaa tosiaan olla tapana järjestyä.

torstai 8. tammikuuta 2015

Windermere

Meidän joululoman viimeinen uusi etappi oli Lake District (wikipedian mukaan suomeksi näppärästi järviseutu) Cumbriassa. Toistakymmentä järveä boostaava kansallispuisto-alue sijaitsee Luoteis-Englannissa, siis täydellisesti matkamme varrella Edinburghista Pohjois-Walesiin. Me valittiin järvistä pinta-alaltaan suurin, pitkulainen Windermere, jonka varrelle samannimiseen kylään saavuttiin juhaninpäivän iltana.
 
Yövyttiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kivassa reppureissaajien hostellissa, naurettavan halvassa yksityishuoneessa. Paikassa erikoista oli se, ettei hostellissa ollut lainkaan henkilökuntaa. Sisään pääsi ovessa olevaan numeroon soittamalla ja puhelimitse sisään kirjautumalla - koko homma toimi ainoastaan luottamuksella, rahakin jätettiin kirjekuoressa tallelokeroon. Hatunnosto luottamuksesta reissaajiin, toivottavasti paikalle sattuu vain hyviä tyyppejä!
 
Aamulla herättiin tekemään pieni kävely lähistöllä. Erilaisia trekkejähän tuolla olisi riittänyt, mutta me ehdittiin tällä kertaa turisteilemaan vain pariksi tunniksi. Kiivettiin lähimmälle näköalapaikalle tsekkaamaan Windermere vähän korkeammalta, ja samalla nähtiin myös Englannin korkeimmat, vajaassa kilometrissä nuokkuvat huiput. Onneksi näinkin pienellä vaivalla ja tiukalla aikataululla pääsi ihastelemaan henkeäsalpaavia näköaloja.


Ah. Tässä taas yksi kaunis osa Englantia, jota haluan päästä näkemään vielä lisää!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Golden nuggets.

Löysin Huffingtonpostista kivan naisenergiaa henkivän jutun, ja koska erilaiset inspiroivat lainaukset ovat salainen paheeni, ajattelin jakaa täälläkin pari...


"Dreams are lovely. But they are just dreams. Fleeting, ephemeral, pretty. But dreams do not come true just because you dream them. It's hard work that makes things happen. It's hard work that creates change." - Shonda Rhimes

 
"You'll never do a whole lot unless you're brave enough to try."
- Dolly Parton

 
"You fail, and then what? Life goes on. It’s only when you risk failure that you discover things." - Lupita Nyong'o


“I think life is always dangerous. Some people get afraid of it. Some people don’t go forward. But some people, if they want to achieve their goal, they have to go. They have to move.” - Malala Yousafzai


 
"I am a woman with thoughts and questions and shit to say. I say if I'm beautiful. I say if I'm strong. You will not determine my story - I will." - Amy Schumer


Energistä viikon - monelle varmaan vuoden ensimmäisen työviikon - alkua!

torstai 1. tammikuuta 2015

Kuluneena vuonna minä

♥ Vietin pari yötä Pohjois-Walesissa mökkeillen & Snowdoniassa seikkaillen
 
♥ Helmikuussa kävin tyttöjen kanssa Pariisissa "opintoretkellä"
 
♥ Tulin Suomeen moikkaamaan vanhoja kavereita 6-luokan luokkakokouksen merkeissä
 
 
♥ Lomailtiin Ryanin kanssa loppukeväästä Lissabonissa ja kanaalisaarilla Jerseyssä
 
♥ Sain kesän suulla koulun päätökseen, sekä kiinnostavan työharjoittelupaikan
 
♥ Heinäkuussa vietin hauskan viikon Virossa & herkistelin maan laulujuhlissa
 

♥ Sain yli kuukauden työttömyyden jälkeen kolme kivaa työpaikkaa yhdessä viikossa
 
♥ Valmistuin yliopistosta ja juhlin suurta päivää perheen ja kaverien kanssa
 
♥ Näin lisää Britanniaa: Cardiffin, Salisburyn, Bournemouthin sekä Mersean saaren
 
 
♥ Koin festarieuforiaa neljän päivän ajan Isle of Wightilla pidetyllä Bestivalilla
 
♥ Sain lokakuussa ensimmäisen koulutustani vastaavan työn Elvis & Kressen kanssa

♥ Tulin Suomeen viisaudenhampaiden poistoon, sekä fiilistelemään aikaista joulua
 
♥ Vietin ihanan, symppiksen joulun pohjois-Englannissa ja Skotlannissa
 

Siinä ne viime vuoden merkittävimmät ja kivoimmat jutut. Ja kyllä, vuoteen mahtui totuuden nimissä ihan tarpeeksi vähemmänkin kivoja hetkiä, mutta tämmöset sokerikuorrutteiset versiot sopii paremmin tähän vuodenvaihteen optimismiin ;) Silti, ei paha vuosi ollenkaan - oikeasti moni juttuhan skulasi paremmin, kun osasin kuvitella. Ja vaikkei pitkiä lomia vuoteen mahtunutkaan, niin lähiseutumatkailua tuli harjoitettua ahkeraan, mistä nautin. Rakkauteni Lontooseen sekä syveni, että halu lähteä kohta uutta seikkailua kasvoi. Parasta on ehkä kuitenkin ollut huomata, kuinka siistejä tyyppejä omaan lähipiiriin kuuluukaan, ja saada jakaa yllämainitut jutut siinä samassa huippuseurassa. Kiitos, 2014 :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...