maanantai 30. heinäkuuta 2012

the way back

Moikka!

Vahan hiljaista on taas ollut, kiitos melko tapahtumarikkaan kotiinpaluun. Jakartalla lastauduttiin koneeseen jonka maaranpaana oli Jeddah, ja kun Ramadan alkoi pari paivaa sitten, niin arvatenkin koko jetti oli taynna mekkaan suuntaavia muslimeja. Pari paikkaa oli kuitenkin tyhjana joten ystavalliset lentoemot kehotti meita ottamaan lisapaikat jotta paastiin mukavasti nukkuma-asentoon heti alkuun. Laitettiinkin sitten paat tyynyyn ja kun meidat parin tunnin jalkeen herattettiin, oltiin vielakin Jakartalla :D Koneen moottorissa oli kuulemma vikaa ja kone piti evakuoida, eli ulos koneesta ja odottelemaan. Parin tunnin paasta paastiin koneeseen uudestaan ja onneksi ilmaan saakka.

Ramadan aikaan muslimit ei saa syoda ennen aurinkon laskua, joten koko 2-kerroksisesta jetista me oltiin ainoat jotka sai ruokaa lennolla. Ja ruokaa riitti - saatiin pyytaa mita tahansa juomia, ruokia ja jalkkareita koko lennon ajan.


Pepsi Ramadan edition


Saavuttiin Jeddahiin just pimeantulon jalkeen. En oo ikina elamassani kokenut sellaista kuumuutta, varsikaan yolla.


Erittain huono kuva demostroi kuinka taysi meidan jatkolento Lontooseen oli. Eli siis jattimaisessa lentsikassa oli yhteensa ehka 30 matkustajaa, jalleen kerran saatiin siis taysi huomio, ruokavyory ja omat penkkirivit ruhtinaallisia younia varten... Tassa vaiheessa fiilikset oli viela tosi hyvat.


Younien ja aamiaisen jalkeen alettiin laskeutumaan ja kone teki Lontoon ylla pienen kierroksen, josta nahtiin olympiakaupunki koko komeudessaan ja mm. vastavalmistunut The Shard! En oo ikina nahnyt Lontoota nain, ja melkein tuli pieni ikava ;)

Ikava kylla reissu ei lopu ihan nain mukavissa merkeissa, koko loppukotimatkan ajan karsin kamalasta paansarysta ja kun paasin "kotiin" Brightonissa oksensin koko paivan ja illan ajan, edes kulaus vetta ei pysynyt sisalla. Olisko tullut joku mahapopo tai ruokamyrkytys Saudien lennolla. Seuraava paiva kului sekin pedin pohjalla, ruokaa en vielakaan kunnolla pystynyt syomaan.

Nyt ollaan kolmen paivan jalkeen jo voiton puolella vaikka vahan heikottaa vielakin. Ei siis tosiaankaan mikaan mukava kotiinpaluu tama, mutta pikkuhiljaa parempaan pain.. Olympiahuumaa paettiin jo tosin eilen tanne Walesiin missa pidetaan majaa keskiviikkoaamuun saakka, jollon junaillaan Gatwickille ja sielta iltalennolla Suomeen :) En malta oottaa etta paasen jakamaan Indonesia kuvia, mutta olosuhteiden pakosta pitaa odotella viela hetki...

Mutta palaillaan kun oon taas terveiden kirjoissa ja Suomessa :)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

viimeista viedaan

Viimeinen ilta Indonesiassa tanaan. Ollaan takaisin Jakartalla, lennettiin Balilta aamupaivalla. Tuntuu ihan oudolta, mutta toisaalta jannalta. Loma ja reissut ei onneksi lopu viela tahan:) Kuvia on talta kuudelta viikolta kertynyt noin 4000, postailen niita ja kunnollisia tunnelmia reissusta sitten kun ollaan takaisin Euroopassa. Paljon Indonesia-fiilistelya siis luvassa vaikka reissu pian paattyykin ;) Oon jo paattanyt etta tahan maahan on tultava takaisin viela lahitulevaisuudessa, seuraavaksi vaikka Sumatraa, Sulawesia, lisaa Lombokia ja siita itaisempia saaria...taalla on niin paljon nahtavaa! Seuraavalla kerralla haluan myos opetella enemman bahasa indonesiaa, koska tuntuu, etta vaikka talla reissulla turisti-alkeet opittiinkin, niin kielen perusteiden oppiminen antaisi matkailusta vielakin enemman.

Nyt ruokaa Eerikalle! Huomenna siis taas Saudien koneeseen ja Arabien kautta Lontooseen. Seuraava postaus tulee sitten taas Brightonista :)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

gili air

Gili Airilla ollaan. Taalla on niin kaunista ja rauhaisaa, ei autoja eika mopoja koko saarella - ei saasteita eika melua. Meilla on enaa viikko jaljella Indonesiassa, ja tuntuu etta aika valuu kasista ihan liian nopeaan. Oon tosissaan rakastunut tahan maahan ja sen kansoihin, luontoon, kaikkeen. Ei taalta haluaisi takaisin sateiseen Englantiin.

Nyt vietetaan siis viimeiset muutama paivaa Gileilla, sitten Lombokin kautta takaisin Balille ja sielta lentaen Jakartalle, ja sielta Lontooseen/Brightoniin. Onneksi tosin vaan pariksi paivaksi, koska elokuussa paasen pitkasta aikaa Suomeen!


Tan aamuista aurinkonnousua Gili Airilla. Ja ennen kun joku sanoo etta taalla vaan loikoillaan ja rentoillaan, niin kattokaa ensimmaisen kuvan taustalla nakyvaa vuoristoa ja sen 3,7 kilometrista huippua... Jossa tama tytto vaelsi viimeisen kahden yon ja kolmen paivan ajan. Kylla, uskaltauduttiin Lombokin vaikeimmalle trekille Mt. Rinjanin huipulle ja no...se oli ihan mieletonta :) Postailen kunnolla reissusta myohemmin!

Nyt takaisin aurinkoon ja tata saarta tutkimaan!! Laters

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Balin huipulla.

Moikka ja pahoittelut viimeaikaisesta hiljaisuudesta! Oon ollut vimepaivat kiireinen Balia kiertaessa ja vaikka mita ollaan taas saatu aikaan. Enemman balifiiliksia postailen myohemmin, mutta nyt on pakko kertoa villeimmasta perjantaiyosta aikoihin ;) Eilen mentiin siis kasilta nukkumaan ja herattiin puoliltaoin, sijaintina Selat, pikku vuorikyla taalla Balilla.. aikomuksena kiiveta tan saaren korkein (ja Indonesian 5:ksi korkein) vuori Gunung Agung.

Ensin ajettiin skoottereilla (mina siis turvallisesti takapenkilla, alkaa pelastyko :D) vuoritemppelille n. 1,5 km:n korkeuteen josta jatkettiin oppaan kanssa vaeltamaan huippua kohti. Kaikki tietaa etta ma en oo mikaan urheilullisin persoona, mutta ylos paastiin yli 3:n kilometrin korkeuteen 5 tunnin kipuamisen jalkeen ja saavuttiin huipulle just ennen auringon nousua.

Mika fiiwis!!! Muutama kuva huipulta.



Nahtiin muuan vuoristoapina joka naytti tosi nalkaiselta... Tehtiin sille leipa.

Nyt vietetaan iltaa Padang Baissa, joka on sopo pieni backpacker rantakyla itaisella Balilla. Huomenna lastataan skootterit lauttaan ja jatetaan Bali taakse - matka jatkuu siis seuraavalle suuremmalle saarelle Lombokille ja sielta niille kuuluisille Gileille.

Uusia seikkailuja kohti huihai!!!

torstai 5. heinäkuuta 2012

pikapaivitys Balilta!

Me ollaan nyt saavuttu Balille pari paivaa sitten, matkattuamme Javaa lahes koko pituudeltaan. Majaa ollaan pidetty nyt ekat paivat Balin pahimmassa turistirysassa eli Kutalla, etela-Balilla. Taa paikka on aussien ibiza/magaluf, eli biletysta ja surffausta on lahinna tarjolla ja paaosan matkaajista muodostaa vain bilettamaan tulleet aussit. Eli hyvin kaukana siita Indonesiasta, jota ollaan nahty viime viikot. Mutta ihan hyvalla asenteella taalla ollaan, erilaisia paikkoja on ihan kiva nahda ja kokea :) Huomenna lahdetaan jatkamaan matkaa ja tutkimaan lisaa Balia... x
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...