tiistai 26. tammikuuta 2016

Lontoosta Yerevaniin

Uusi blogi löytyy osoitteesta www.velorous.com !

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Ei hyvästi vaan näkemiin

On tullut aika sanoa hei hei Lontoo. Sekavin fiiliksin, vähä haikein mutta odottavaisin täällä ollaan, vikaa iltaa omassa kodissa ja lontoolaisena. Pakkaillaan, siivotaan kämppää ja sellaista. Istun tyhjentyneessä huoneessani ja olo on kummallinen. Niin kummallinen.

Mun työt loppui vajaa kaksi viikkoa sitten, ja siitä lähtien reissuvalmistelut on melkeimpä menneet kokopäivätöistä; Kuluneet viikot on olleet täynnä mm. viimehetken ostosten tekoa, reittisuunnittelua, testipakkausta, soittolistan kokoamista ja veroilmoituksen täyttöä. Lähetin vaatteitani ja tavaroitani perheen mukana Suomeen, ja paljoista luovuinkin. Kävin myös terveyskeskuksessani terveystarkastuksessa ja hakemassa pari rokotusta.

Kaikkien käytännön järjestelyjen lomassa oon viettänyt juhannusta ulkoilmareiveissä henkeä salpaavissa maisemissa Pohjois-Walesin kukkuloilla, kuin myös fiilaillut Lontoota Dalstonissa silent discoksi osoittautuneissa kattobileissä, joiden aikana koettiin tälle kaupungille tyypillisesti melkein kaikkien säätilojen kirjo. Tuli siinä kuulokkeet korvilla katolla tanssahdellessa sekä auringon paistaessa että kesäsateen ripotellessa niskaan ihmeteltyä, kuinka kummallisen ihanaa elämä onkaan.

Tämän enempää en oikein osaa tähän hätään sanoa. Jotenkin tuntuu että mun pitää aloittaa kirjoittamisen kanssa alusta. Kuvat kuitenkin aina toimii, tässä siis läjä sekalaisia kuvia vuosistani Briteissä.


Niin, ja otin tatuoinnin, jonka hyvä kaverini mulle teki Croydonissa sijaitsevassa tatuointiliikkeessä. Tämä on mulle rakas symboli ja muisto ajasta, paikasta ja ihmisistä, joita en koskaan tule unohtamaan ♥ Lontoo todellakin on nyt osa mua ja identiteettiäni, ja tulee aina olemaan. On tää ollut niin mahtavaa, eikä nämä siksi olekaan hyvästit. Ei hyvästit vaan näkemiin :)

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Fiiliksiä töistä ja niiden lopettamisesta

Oon viime aikoina miettinyt aika paljon taas sitä, että mitähän mun tällä mun elämällä oikein pitäisi tehdä, siis duuni/uramielessä erityisesti. Lisäksi on tullut jonkin verran pohdiskeltua sitä, että miltä tämä mun mahdollisesti jopa parin vuoden tauko työelämästä tulee näyttämään muille. Tässä siis taas vähän diipimpää ajatustenvirtaa - kuvat on My Green Bagin kanssa keväällä tekemästäni photoshootista!
 
 
Kulunut vuosi työelämässä on saanut ajattelemaan kaikenlaista. Oon alkanut huomaamaan selkeämmin omia heikkouksia ja vahvuuksia, ja pikkuhiljaa keräämään ajatusta yhteen siitä, että millaista työtä mä eniten oikeastaan haluaisin tehdä. Sellaista, jossa ultimaalisesti yhdistyisi omat kyvyt, intohimo ja mielekkyys. Olen aina tähdännyt, ja tähtään ehdottomasti edelleen eniten siihen, että nautin työstäni. Se on niin iso osa elämää.
  
Yksi asia, minkä oon erityisesti viimeviikkoina pannut merkille, on työilmapiirin vaikutus: Mä ehdottomasti nautin sekä saan energiaa ja hyvää oloa mukavasta työympäristöstä. Tykkään siitä, että saan rauhaisasti tehdä töitä kotoa käsin freelancerina, mutta myös siitä, että ympärillä on elämää, kuten kakkos-työpaikassani yrityshautumolla oli. Huomasin paikan respassa työskennellessä, että puolet päivästä meni usein hymyillessä, kun tuli koko ajan moikkailtua ja vaihdeltua kuulumisia tuttujen tyyppien kanssa. Avustin paikassa paria kymmentä erilaista start-uppia, ja jotenkin mulla oli aina töissä niin hyvä olla ja tuntui, että musta tykätään. Oli rento meininki, vapaa pukukoodi ja mukavat pomot, eikä homma koskaan ollut vakavaa tai tylsää. Mun viimeinen vuoro oli viime torstaina, ja lähtiessä oli haikea mutta onnellinen olo. Miten mahtava tsägä mulla kävi, kun sain niin kivan työn päähommani Elvis & Kressen ohelle! Mielettömiä työpaikkoja, kumpikin.
 
Kulunut vuosi työelämässä/freelancerina on myös opettanut omasta työkyvystä ja mieltymyksistä paljon. Huomaan mm. haluavani kirjoittaa, kuvata, dokumentoida yhä enemmän; nautin kaikenlaisen sisällön tuottamisesta. Lisäksi haluan jakaa omia kokemuksia - siksihän yhä kirjoitan blogia. Tuun onnelliseksi jos pystyn inspiroimaan muita kokeilemaan jotain mistä itse nautin.
 
 
Hyvin paljon on vieläkin auki, ja saa ollakin. Tuleeko musta työnarkkari-uranainen, vai olisinko onnellisempi jos ottaisinkin rennommin? Löydänkö ikinä sellaista juttua joka voisi työllistää ja haastaa mua loppuelämäni? Olisiko musta yrittäjäksi? Milloin pitää alkaa stressata siitä, ettei eläkesäästöjä ole vielä aloitettu? Varmaa on tällä hetkellä vain se, että kun aikanaan töihin palaan, haluan työn joka tuntuu hyvältä. Se voi olla samantapainen kuin aiempani, koska näistä niin paljon tykkäsin, tai jotain ihan muuta. Uskon, että mulla tulee olemaan elämäni aikana hyvin erilaisia työpaikkoja. Ultimaalisesti haluan tietysti edelleen matkustaa niin paljon elämässäni kuin vain pystyn, joten olisi mahtavaa, jos edes jollain tapaa saisin sen yhdistettyä uraan.
 
Välillä pohdin jo etukäteen sitä, että miten tämä mun pieni katoamistemppu työelämästä tulee vaikuttamaan omiin työkuvioihin jatkossa. Jotenkin tuntuu, että kun kertoo jättävänsä työt joksikin aikaa, koetaan se usein jonkinlaisena vastuuntunnottomuutena, oli vaihtokauppana mikä hyvänsä. Mä kuitenkin toivon, että mun tekemiseni kuvastaisi aina tahdonlujuutta, päämäärien tavoittelua sekä uskoa omaan juttuun, teki ne cv:seen palkkatyön kohdalle vaon tai ei :) Just nyt on hyvä ottaa pieni paussi ja tehdä jotain erilaista.
 
Psst! Aiheeseen liittyen, luin jokin aika sitten mielestäni todella hyvän kirjoituksen otsikolla Finding your place in the Purpose Economy. Siinä puhutaan mm. siitä, kuinka oman työn tarkoituksellisuus on tärkeää, ja miten sitä omaa juttua voi lähteä etsimään. Lämmin suositus kirjoitukselle, vaikka onkin aika pitkä! Jutussa käytetty simppeli Venn-diagrammi summaa homman aika hyvin: Mitä rakastat? Missä olet hyvä? Mistä voit saada palkkaa? Mitä maailma tarvitsee? Siinä on paljon ajateltavaa.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

London to Australia.

Mua jännittää aika tavattomasti vihdoin kertoa mun seuraavasta, ihan pian starttaavasta uudesta elämänvaiheestani täällä blogissa. Tätä on leivottu viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan; aluksi lähdön piti olla viime lokakuussa, sitten tänä keväänä ja nyt viimein päästään nostamaan kytkintä heinäkuun alussa. Tästä on haaveiltu, tätä on jännitetty ja tätä varten on säästetty rahaa - moninkertaisesti enemmän, kuin mihinkään muuhun aiemmin. Kyseessä on myös syy siihen, miksi en ole matkannut Euroopan ulkopuolelle sitten kesän 2012 ja enemmänkin lähiseutumatkaillut. Nyt ollaan kuitenkin niin lähellä h-hetkeä, että uskallan vihdoin sanoa parivuotisen unelmani ääneen: Minä ja Ryan lähdetään kahden viikon päästä isolle reissulle, kulkupeleinä polkupyörät, määränpäänä Australia. Me halutaan pyöräillä Australiaan.
 
Reissu starttaa 6.7 täältä Lontoosta; ensin me suunnataan satamaan ja sieltä laivalla Hollantiin, josta lähdetään ylittämään Eurooppaa. Muita deadlineja meillä ei tällä hetkellä ole, paitsi Outlook -festarit Kroatiassa, joille pitäisi ehtiä syyskuun alkuun mennessä. Muuten reissu saakin kestää: kun duunit ja kämppä on irtisanottu, voidaan me olla matkassa niin kauan kuin rahaa ja intoa riittää. Näillä näkymin todennäköisimmin noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen me varmaan jäädään Australiaan töihin vuodeksi, kunhan nyt ensin sinne saakka päästään ja Working Holiday työviisumin kanssa natsaisi.

 
Ironisesti lähdön jo häämöttäessä, mulla on taas vaihteeksi joku Lontoo-rakkauskausi päällä. Katselen kaikkea kuin sellaisten vaaleanpunaisten lasien läpi: kaikki on niin hyvin ja Lontoo ihana paikka asua. Lontoon jättämisen järkevyydenhän moni varmaan kyseenalaistaakin: miksi ihmeessä jättää kiva koti ja mahtava asuinalue, ja ryhtyä kodittomaksi? Miksi lähteä sivistyksen parista luonnon helmaan, kaiken armoille? Miksi jättää työt, kaverit ja kaikin puolin jees elämä taakse kaupungissa, jossa elämisestä niin moni haaveilee? Onko tässä mitään järkeä?
 
En tiedä. Mutta sen tiedän, että jos jään mukavuusalueelleeni, jää paljon kokematta. Tiedän myös, etten vielä toistaiseksi ole katunut mitään tekemääni. Sen sijaan kadun kyllä muutamaa juttua, jonka olen aikanaan jättänyt tekemättä. Mun mielestä unelmia ei ikinä pidä siirtää. Ei meillä kellään pitäisi olla varaa jättää haaveitaan toteuttamatta, jos siihen on hyvä tilaisuus - uutta ei aina tule. Nyt mulla on koulut tähän hätään käyty, rahaa säästetty ja "urani" on hädin tuskin alkanut. Mulla on vapaus; ei lapsia, lemmikkejä tai asuntolainaa - toisin kuin ehkä muutaman vuoden päästä. On vain tuo toinen puoliskoni, jolla on sama haave. Ja tärkeimpänä se palava halu ja tunne, että mun pitää lähteä ja tehdä tää just nyt. Tai edes yrittää. Ensimmäisen tatuointini hengessä: Miksi ei?
 
Yksi juttu vielä: Tämä reissu tehdään itseä varten, ja siksi pidätänkin oikeuden muuttaa suunnitelmia milloin vain jos näin halutaan tehdä. Voi hyvin olla että syystä tai toisesta jäädään puoleen matkaan tai päädytään lastaamaan pyörämme juniin aika ajoin. On mahdollista että suunnitelmat tekee täyskäännöksen, jos tätä maailmaa ja tiettyjä epävakaampia aluieita järistellään oikein kunnolla. Ehkä lennetäänkin fillaroimaan jonnekin ihan muualle kesken kaiken. Englantiin tuskin kuitenkaan ollaan vähään aikaan palaamassa, kävi miten kävi. Sehän tässä jännittävintä onkin, ettei tiedä mitä  tulee tapahtumaan, kenet tavataan ja minne me lopulta päädytään. Matkan tarkoitus ei ole määränpää, vain seikkailu itsessään.
 
Lontoo-postaukset tulee siis pian päättymään, mutta toivon, että te seuraatte mua innolla uuteen elämänvaiheeseeni. Blogijutut on jääneet aivan liian viimetippaan, enkä vielä olekaan ihan varma että miten ja minne kirjoittelen matkalta. Ehkä tänne, mutta luultavasti myös jonnekin muualle. Kerron tästä ja mahdollisesta uudesta blogista lähipäivinä lisää, kunhan saan kaiken järjesteltyä :)
 
Iik, nyt siitä tuli blogi-virallista.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lontoon parhaat

Mulla on vain vajaa kolme viikkoa jäljellä Lontoolaisena. Haluaisinkin nyt jakaa muutaman viimehetken Lontoo-vinkin, koska uskaltaisin väittää olevani aika hyvin perillä siitä, missä täällä kannattaa napata purtavaa tai viettää iltaa. Vinkkini tosin sijoittuu enimmäkseen Itä-Lontoon alueelle, mutta on tässä muutama muukin ehdotus! Ja uskokaa kun sanon, että jokainen suosituksista tulee suoraan sydämestä - monissa näistä olen viihtynyt kerta toisensa jälkeen, ja siksi niitä uskallankin melko suurella luottamuksella kehua. Joten pidemmittä puheitta, tässä mun Lontoon lempparit:

Ravintoloita

Floyds (Shacklewell) viihtyisään illanviettoon huippuruoan parissa, Wahaca (Southbank etc.) mutkattomaan mutta maukkaaseen meksikolaiseen "pikaruokaan", The Bird (Shoreditch) free-range kanavohveleihin, E Pellicci (Bethnal Green) kotitekoiseen italialaiseen lohturuokaan pikkurahalla, Dishoom (Shoreditch, Kings Cross) trendikkääseen intialaiseen ja cocktaileihin itä-Lontoon twistillä, The Japanese Canteen (Bethnal Green) idän herkkuihin, Vantra Vitao (Oxford Street) maukkaaseen ja monimuotoiseen suoperfood-buffettiin, The Approach Tavern (Bethnal Green) loistavaan pubiruokaan ja SushiSamba (Liverpool Street) melko hinnakkaaseen mutta sen arvoiseen japanilais-brasilialaiseen fusion-ruokailukokemukseen.  


Pikaruokaa

Smack Deli (Oxford Street) mielettömiin hummeri-hodareihin, Voodoo Rays (Dalston) öisiin pitsa-slaisseihin ja vierekkäin Brick Lanella sijaitsevat maineikkaat Bagel Bake ja Bagel Shop superedulliseen mutta hyvään bagelmättöön.


Kahviloita
 
Fingers Crossed (Shacklewell) taivaallisen hyviin aamiaisiin, brunsseihin ja lounaisiin, Vintage Emporium (Bacon Street) kodikkaan lämpöisiin kahvitteluhetkiin, Look mum no hands! (Old Street/Hackney) fillarikansan lounas/kahvitaukoihin, Kahaila (Brick Lane) unelmahyviin kakkupaloihin, Hackney Bureau (Mare Street) alusta asti tehtyihin brunsseihin ja aamiaisiin ja Cafe 1001 (Brick Lane) yleiseen hengailuun.


Baareja & Pubeja

Dalston Rooftop Park (Dalston) kattoterassikeleille, Passing Clouds (Haggerston) maailmanmusiikkiin, rentoon menoon ja reggae jammaus-sessioihin, Number90 (Hackney Wick) "muutamille" erityisesti kesällä, The Sun Tavern (Bethnal Green) loistaviin drinkkeihin ja paikallisiin hanajuomiin, Ruby's (Dalston) maailman parhaisiin cocktaileihin, Pub on the Park (London Fields) terdehengailuun, The Ridley Road Market Bar (Dalston) rentoihin bileisiin, The Prospect of Whitby (Wapping) peri-englantilaiseen historialliseen pubeiluun ja hyvään ruokaan, Bussey Building (Peckham) erilaisiin musiikkitapahtumiin ja Netil 360 (London Fields) kattoterassibailuihin.


Klubeja

Lightbox (Vauxhall) aamutuntien kreisibailaukseen, uusi tulokas Steelyard (City) tech-house reiveihin, Fabric (Farringdon) Lontoon ehkä parhaaseen soundsystemiin ja house-musiikkiin, Corsica Studios (Elephant & Castle) ug-bileisiin, jotka jatkuvat sunnuntaihin aina kolmeen iltapäivällä ja Oval Space (Cambridge Heath) tekno-bailaukseen ja erilaisiin tapahtumiin.


Tapahtumia/markkinoita

Street Feast (Dalston+muualla) tunnelmalliseen ja kuhisevaan illanviettoon kera toinen toistaan houkuttelevempien katuruokakojujen, Brixton Village Market (Brixton) karibialaisiin ja maailman makuihin, Netil Market (Hackney) rentoon kesähengailuun, Night Tales (Old Street) talvikarkeloihin kera lämpimien juomien, Broadway Market (London Fields) ruokakokeiluihin ja kesäiseen hengaukseen, Fairground (Haggerston) iltoihin hyvän katuruoan, juoman ja musiikin parissa, Borough Market (London Bridge) Lontoon kuuluisimpiin ruokamarkkinoihin ja Village Green Market (Hackney Downs) kiireettömään sunnuntai-päivään.

 
Listasta varmaan unohtui paljon - ja uusia lemppareita löytyy koko ajan! Sehän Lontoossa juuri niin mahtavaa onkin. Aina, siis ihan joka ikinen päivä voi löytää jotain uutta ja mahtavaa. Usein vielä ihan nurkan takaa :) Klisee, tiedän. Mutta niin totta!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Aikamatka

Mun lento takaisin Lontooseen lähtee vajaan tunnin päästä. Vähän sekalaisin fiiliksin istun täällä Helsinki-Vantaalla, matkalla yhdestä kodista toiseen. Kymmeneen päivään Suomessa mahtui paljon kaikenlaista. Kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen - sain pitkän polkan ja terveemmän kuontalon. Kävin kasvohoidossa joka syväpuhdisti ja tasoitti teini-iässä elävää ihoani. Hoidatutin hampaat ja loputkin viisaudenhampaat vedettiin pois. Operaatio oli vaikea, ja kokonaisen tunnin kestänyt ala-viisurin irroitus päättyi kyyneliin. Nyt viikon jälkeen, on suu yhä kipeä, mutta aika hyvin jo parantunut.
 
Parasta oli päästä näkemään paljon sukulaisia ja kavereita. Vaihtamaan kuulumisia ja räkättämään samoille vanhoille jutuille. Kävin Turussa, Hämeenlinnassa sekä Mummini mökillä, missä vierailu on aina kuin matka ajassa taaksepäin; mökki on täynnä vanhoja kiehtovia esineitä ja muistoja omasta lapsuudesta. Mökkikirjoista löytyi ihania kuvia lukuisista siellä vietetyistä kesistä vauvana ja lapsena. Tuli niitä katsellessa ajateltua, että kunpa tälläkin kertaa olisi ollut aikaa vain rauhoittua ja olla, ilman kaikkea järjesteltävää, suukipuja ja muuta. Suomen kesässä on vaan sitä jotain.


Mökki-kirjan kuvissa minä ja kaksoisveljeni.

Hei hei Suomi, tulee ikävä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...